Ennen pajalle tuloani, olin työkokeilussa Projekti Konttuurissa joka sijaitsi oikeustalon takana olevassa vanhassa, vaaleanpunaisessa rakennuksessa. Siellä olin muistaakseni 2kk työkokeilussa ja sen aikana sain kuulla että toiseksi vanhin siskoni on Nuorten Työpajalla kuntouttavalla, siskoni kertoi pajan kädentaidoista sitä sun tätä ja mielenkiintoni pikkuhiljaa nousi. Opiskeltuani aiemmin 3 vuotta Sisustuskudontaa ja 2 vuotta Graafisen alaa, niin pajalla pääsisin kangaspuiden kimppuun että käsitöitä muutenkin jatkamaan.
Hassua oli kyllä se että viimein käytyäni katsomassa nuorten työpajan kädentaitoja, houkutti se paikka minua siten että siivoamaan ja järjestelemään sinne halusin päästä todella paljon. Sen takia minä sitten päätin että, kyllä, kokeillaan tätä paikkaa.
Sittenpähän työkkäristä ja Maaritin puheilla tuli käytyä ja eipä aikaakaan kun sinne pääsinkin, aluksi en uskaltanut jutella kovinkaan muun kanssa kuin siskoni ja yhden lapsuudenkaverini kanssa joka siellä myöskin sattui olemaan. Eniten silti aikaa vietein siskoni kanssa mutta pikkuhiljaa aloin muihin tutustumaan
ja avautumaan enemmän, pikkuhiljaa uskalsin alkaa tehdä pikkusia siivouksia ja järjestelyjä kun kangaskomero ja sauna"varasto" sitä ainakin tarvitsi, pikkusiivouksista siirtyi hiljalleen isompiinkin ja eipä aikaakaan kun kädentaidot alkoi hieman olemaan järjestelmällisempi jollain tavalla. Olihan siellä aina perjantaisin viikkosiivous mutta se tapahtui niin ja näin.
Pajalla ollessani kokemusta karttui ja pikkuhiljaa pääsin mukaan muihinkin touhuihin kuin vain kädentaidon hommiin. "Kärsin" paniikkihäiriöstä jonka takia tietyt tilanteet ja kohtaamiset ovat haastavia, epämukavia ja vaikeita. Väkimäärä, edessä oleminen, uudet muutokset ja asiat…..siksi valokuvausharrastukseni kohdistuu enemmänkin luontoon kuin ihmisiin. Kuitenkin PRESS-pajan ohjaaja sai napattua minut mukaan, ei ollut pakko kuitenkaan osallistua mutta kokeilin ainakin, valokuvausprojektiin jossa käytiin kuvaamassa VPK:oon paloharjoituksia, alku oli haastavaa ja jännitin hirveästi mutta loppujen lopuksi se meni sittenkin todella hyvin. Myös kädentaitojen myyjäistapahtumat eivät oikein olleet minulle helpoin asia….Kuitenkin nekin sujuivat ongelmitta! Niiden jälkeinen tunne oli kyllä ihana voiton tunne että onnistuin niissä mutta myös helpotuksen tunne että ne oli ohi. Vuonna 2018 toukokuun loppupuolella aloitin palkkatukityössä Yyterissä, nuorten työpajan kautta…SE jos mikä oli ISOIN haasteeni koskaan! Ulkoalueiden työntekijänä tuli oltua melko paljon ihmisten kanssa kontaktissa jollain tavalla, ulkona, rannalla, roskia keräillessä, mustia lankonkien harjaamisen yhteydessä…Kesän helleaalto oli aivan tuskaa ja ampiaisten käytös joka roskiksella lisäsi työtaakkaa…Kuukauden työn aloitettua olin melkein luovuttamassa Yyterin suhteen ja olisin halunnut päästä takaisin pajalle jo aiemmin, mutta Yyteriporukan ohjaajani ja pajan pomo Janne eivät antaneet minun luovuttaa, kiitos heille siitä vaikka olin hieman pettynyt siihen etten päässytkään yyteristä pois, kestin kaikki 3 kuukautta yyterissä loppuun asti! Se jos mikä oli isoin voitontunne! Kiitos Joukolle ja Jannelle.
En ehkä koko pajatarinaani tässä kirjoittele mutta olen todella kiitollinen, siis erittäin kiitollinen siskolleni joka kertoi Porin Nuorten työpajasta ja sai houkuteltua minut käymään siellä, kiitollinen itselleni että päätin kokeilla paikkaa, kiitollinen kaikille ihmisille joihin siellä tutustuin. Upeaa oli tutustua uusiin ihmisiin, saada uusia näkökulmia, tietoja ja apua tarpeen vaatiessa. Pajan työväki on aivan ihana ja AINA kun olen tarvinnut apua, olen sitä saanut! Oli sitten asia se että missä on lähin kauppa taikka apteekki niin siihenkin apua sai. Todellakin rakastan Nuorten työpajaa, olen nauttinut jokaisesta tunnista siellä ollessani, jokaisesta hetkestä. Aina oli ihanaa saapua pajalle, morjestaa ihmisiä, ikinä ei tuntunut ahdistavalta taikka
epämiellyttävältä astua ovesta sisään. SUOSITTELEN todella paljon muillekkin nuorille ja ei niin nuorille aikuisille paikkaa. Aivan ihania ihmisiä ja henkilökunta mitä parhainta! En olisi se minä mikä juuri olen ilman nuorten työpajaa ja sen väkeä, sain apua paniikkihäiriöni hoitoon, sain apua pahimmissa tilanteissa, sain tukea, lohtua, naurua, kokemuksia…..Rakastan ja
suosittelen lämpimin sydämin.
Teksti ja kuva: Pessi
